Olemme erikoistuneet tuotteiden konseptointiin ja suunnitteluun, oli kyse sitten yksittäisestä tuotteesta tai suuremmasta kokonaisuudesta. Suunnittelemme tuotteet täysin tarpeidenne mukaan, ja voimme luoda niille oman brändäyksen, logot, pakkaukset ja huomioida koko tuoteryhmän toiminnallisuuden myymälöissänne.
Markkinoinnin ja myynnin kannalta pakkauksella, jossa tuote toimitetaan asiakkaalle, tai pakkauksella, joka esitellään asiakkaille myymälässä, on suuri merkitys. Myös pakkauksen muodolla on vaikutusta – mitä uniikimpi muoto, sitä todennäköisemmin sekä sen valmistaminen että varastointi ovat kalliimpia. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaupoissa ja varastoissa tilasta maksetaan, joten tuote pääsee kaupan hyllyille vasta, kun se on myyty sisäänostajalle ja optimaalisella korkeudella kaupassa.
Pakkauksilla ja pakkaussuunnittelulla on suuri vaikutus tuotteen myynnissä. Useat ostajat tekevät ostoksensa visuaalisesti ja tunteella, eivät pelkästään järjellä ja logiikalla. Siksi usein ostamme kauniita asioita kauniissa pakkauksissa ajattelematta lopulta tuotteen ostotarvetta.
Pakkausten hallinta edellyttää kattavaa näkemystä. Pakkausalan ammattilaisten on ymmärrettävä pakattavan tuotteen ominaisuudet, pakkausmateriaalit, jakelu, myynti ja kuluttajan odotukset sekä lainsäädäntö- ja ympäristöasiat. Kustannustehokas ja tuloksellinen pakkaaminen edellyttää kaikkien jakeluketjun osapuolten, mukaan lukien pakkausmateriaalin valmistajien ja jätteiden hyödyntämisen, yhteistyötä. Suomessa käytetään vuosittain lähes kolme miljoonaa tonnia pakkausmateriaaleja, joten pakkauksilla on merkittävä ympäristönäkökulma.
Pakkaus siis säilyttää ja suojaa tuotetta, mahdollistaa tuotteen käsittelyn ja kuljetuksen tuottajalta käyttäjälle. Antaa tietoja tuotteesta, myy ja markkinoi. Helpottaa tuotteen esillepanoa myymälässä. Hyvä pakkaus on informatiivinen, käytännöllinen ja taloudellisesti optimaalinen ratkaisu. Autamme teitä valitsemaan oikean pakkauksen.